Koekausi kolkuttaa ovella

Kokeisiin lukeminen on taas päällimmäisenä mielessä. Mihin aika oikein katoaa? Tuntuu, että syyslukukausi alkoi aivan juuri ja aikaa piti olla vaikka kuinka. Taas tein jokavuotiset päätökset siitä, kuinka hoidan jokaisen tehtävän ajoissa (ehkäpä jopa etukäteen!), luen joka päivä hieman jottei kokeita edeltäville päiville kasaannu liikaa tekemistä vaan ne voisi varata vain tärkeimpien asioiden kertaamiseen ja saatanpa vielä ottaa oma-aloitteisesti lisää selvää minua kiinnostavista osa-alueista. Ja aivan yhtä perinteisesti löydän itseni panikoimasta kokeiden lähestyessä, tuijotan to do -listaa ja ihmettelen miten tulen ikinä selviämään tästä periodista.

Kyse ei ole ainoastaan laiskuudesta, sillä muiden aineiden opiskelijoihin verrattuna teen varsin paljon kouluhommia. Tuntuu vain, että jokainen professorimme elää omassa kuplassaan jossa hänen kurssinsa on ainoa tehtävämme koko syksynä. Paitsi että minulla on yhteensä kuusi kurssia. Jokaisen kurssin vetäjä kuitenkin kysyy yhtä hämmästyneenä tehtävien palautuksen yhteydessä, että mihin me oikein käytämme aikamme, jos emme hänen tehtäviensä tekemiseen. Totta on, että tehtävät on pääosin järkevästi suunniteltu tukemaan kurssin sisältöä mutta määrällisesti niitä on paljon ja tehtävien tekeminen vaatii yleensä merkittävää taustamateriaalian omaksumista. Tässä tulevat jälleen apuun meidän omat pienet lukupiirimme, jolloin tuhansien sivujen lukutaakkaa saa jaettua ainakin muutaman ihmisen kesken. Minulla on todella käynyt tuuri omien lukupiiriläisteni suhteen, sillä sen lisäksi että he ovat ystäviäni ja ihan huipputyyppejä, ovat he myös varsin fiksuja ja tekevät ymmärrettäviä tiivistelmiä lukemistaan osuuksista.
2

Vaikka lukupiirin olen kokenut hyödylliseksi niin ryhmätöistä en yleensä pidä. Totta kai on helpompaa jos ei tarvitse tehdä aivan kaikkea itse, mutta tuntuu että joka ryhmässä on aina joku joka ei hoida hommiaan tai jota pitää patistaa, ja se stressaa melkein yhtä paljon kuin se että tekisin vain itse koko homman. Saatan olla huono pitämään kiinni itse itselleni asettamista deadlineista, mutta ryhmätöissä olen aika tarkka ja muutenkin sellaisissa asioissa, joiden kohdalla viivyttely vaikeuttaa jonkun toisen työtä. Opettajamme eivät ole yleensä kiinnostuneita siitä kenen vika myöhästyminen on, vaan saamme koko porukka saman arvosanan.

Ja tässä sitä taas ollaan, aikataulu paukkuu ja kokeet stressaavat. Toisaalta nautin tässä kohdassa siitä, että kaikki istuvat iltamyöhään kirjastossa ja porukalla on vahva yhteenkuuluvuuden tunne. Niinhän sitä sanotaan, että parhaiten yhdistää yhteinen vihollinen ja meille se on tällä hetkellä lähestyvä koekausi. On myös kiva saada kursseja yksitellen raksittua tehdyksi ja jokainen on askel lähemmäs valmistumista. Nämä ovat viimeiset kaikille yhteiset peruskurssit ja ensi vuonna näemmekin porukalla vähemmän, kun kaikki suuntautuvat valitsemiensa syventävien opintojen pariin. Odotan myös sitä hetkeä, kun kaiken tämän pänttäämisen jälkeen pääsemme yhdessä ulos ja purkamaan paineita. Se vapauden tunne on todellinen, vaikka ympärillä olisikin pimeä joulukuu.

3

Kokeiden lisäksi lähestyy joulu ja Tallinnan joulutori avattiin viikko sitten. En ole suonut vielä ajatustakaan jouluahjojen hankkimiselle, vaikka pitäisi varmaan vähitellen alkaa sitäkin suunnitella ettei kaikki sentään jää viime tippaan. Onneksi täällä on hieman edullisempaa kuin Suomessa hankkia joululahjoja ja ainakin viime vuonna yllättävän kohtuuhintaiset virolaiset pienet design-tuotteet ja perinteiset käsityöt olivat lahjahittejä. Myös ruokaa minulla on tapana viedä täältä mukanani, sillä perinteisen alkoholin lisäksi esim. juustot ja liha ovat merkittävästi edullisempia kuin Suomessa. Suklaakalenterin sain itselleni hankittua jo, sillä niin aikuinen tulen tuskin koskaan olemaan ettenkö suklaakalenteria kaipaisi. Siitä voi samalla laskea kätevästi sen kokeiden lähestymisen.