Harjoittelupaikan metsästämistä ja pientä stressiä

Keväällä suurin juttu koulun osalta tulee olemaan työharjoittelu, joka on olennainen osa opiskeluamme. Meille onkin teroitettu alusta asti sitä, että kannattaa miettiä mikä osa laista todella kiinnostaa ja miettiä tarkasti, mitä haluaisi tehdä koulun jälkeen. Lakiopiskelijoita on paljon ja hyvät arvosanatkaan eivät takaa työpaikkaa koulun jälkeen, tässä kohtaa ratkaisee kerätty työkokemus ja siitä saadut mahdolliset suosittelukirjeet. Juuri valmistuneen opiskelijan ongelmahan on usein se, että työkokemusta pitäisi kerryttää mutta toisaalta kaikkiin paikkoihin tunnutaan vaadittavan aiempaa kokemusta alalta. Olisi tärkeää päästä nimenomaan niihin oman alan töihin, mutta niistä ei välttämättä makseta jos kyseessä on harjoittelu. Siksi harjoittelun suorittaminen koulun ohessa on kätevää, sillä opintotuki jatkuu ja samalla saa kerrytettyä opintopisteitä. Ja sitten on tosiaan edes jokin merkintä siellä CV:ssä työnhaun alkaessa opintojen jälkeen.

Harjoittelupaikka kannattaa siis valita huolella, mutta toisaalta siitä saa kyllä itselleen kunnon stressin. En ole todellakaan varma mitä haluan tehdä loppuelämäni tai edes seuraavat kymmenen vuotta. Harjoittelun kautta toivon pääseväni näkemään, mitä se lakimaailma oikeasti tarjoaa koulun jälkeen. Isompi firma kiinnostaisi sen takia, että sinne voisi olla mahdollista päästä kesätöihin mikäli harjoittelu sujuu mallikkaasti ja ehkäpä sieltä voisi löytyä myöhemminkin töitä. Toisaalta suurissa firmoissa harjoittelijat ajautuvat helposti kahvinkeittäjiksi tai joutuvat kilpailemaan toisiaan vastaan. Pienessä yrityksessä tehtävät saattavat olla monipuolisempia, mutta työllistymismahdollisuudet huonommat. Tällöin pääsee näkemään luultavasti hieman kapeamman osan alasta, sillä pienemmät firmat keskittyvät usein yhteen tiettyyn asiaan suurien taas hoitaessa monipuolisemmin toimeksiantoja eri osa-alueilta. Meillä opiskelijatkin tuntuvat kilpailevan jo keskenään parhaista paikoista ja kaikki varmaan luulevat, että muut ovat jo löytäneet paikan ja se on parempi kuin itsellä. Virolaiset ovat tietenkin etulyöntiasemassa, sillä he hallitsevat paikallisen kielen ja monilla on vanhempiensa tai opettajien kautta suhteita lakifirmoihin. Ulkomaalaiselle on melko haastavaa löytää harjoittelupaikka Virosta, vaikka mahdollista se toki on esimerkiksi kansainvälisten firmojen kautta. Itse suuntaan luultavasti Suomeen, sillä sinne haluan työllistyä tulevaisuudessa. Ongelma on vain se, että suomalaiset lakifirmat ovat tottuneet kommunikoimaan suomalaisten yliopistojen kanssa ja ulkomailla opiskelu nostattaa vieläkin kulmakarvoja. Vaikka opiskelen Viron toiseksi suurimmassa yliopistossa, joudun silti selittämään jatkuvasti että kyseessä on todella aivan virallinen yliopisto-opiskelu, joka valmistaa minua työelämään samalla tavalla kuin opiskelu Suomessa. Erona tietenkin se, että Suomen lakia meillä ei lueta. Mutta siltä kohdin opintoja voi täydentää sitten vaikka avoimessa yliopistossa. En jotenkin haluaisi uskoa, että harjoittelupaikka jää siitä kiinni.

Muita hölmöjä pelkoja riittää myös, johtuen varmaan siitä, että toisen vuoden lopulla pitäisi kai jo osata jotain ja itsestä tuntuu välillä, ettei mitään ole jäänyt päähän. Kaikille yhteiset peruskurssit on nyt käyty ja porukka eriytyy pienempiin ryhmiin omien kiinnostuksen kohteidensa mukaisesti. Tässä kohtaa en aina kehtaa sanoa ääneen, etten ole varma mikä minulle olisi se omin juttu. Tuntuu, että kaikki muut ovat varmoja tulevasta urapolustaan ja ovat jotenkin onnistuneet keräämään tietoa eri mahdollisuuksista. Osa vaikuttaa todella intohimoiselta jo nyt omasta erityisalastaan. Hyvä puoli on se, ettei minun valinnanvaikeuteni johdu siitä, etteikö laki kiinnostaisi, pikemminkin ongelmana on valita kaikista kiinnostavista jutuista sen kaikkein kiinnostavin. Eli uskon edelleen valinneeni oikein. Ystävät ja perhe onneksi muistuttelevat, että kaikilla on varmasti samanlaisia epävarmuuden hetkiä ja minäkin saatan vaikuttaa paljon itsevarmemmalta muiden silmissä.